keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Viimeinen aolappian arviointi minun Kenian matkasta



Minun  ikimuistoiset koulupäivät alkaa olla kohta käyty loppuun.
20.06.2018 saan tutkintopaperin kouraani.
Minusta tulee Kuva-artesaani.
📷
Toiseksi viimeinen "rutistus" oli Keniassa ja siellä kokemusta ja ihmisten tuntemista, luottamista, KAIKKEA, maan ja taivaan väliltä tuli "reppuuni" lisää, niin  ja ajatuksia pieneen, Wanhaan päähän kohta liikaakin.
Yleensä en ole ennen päästänyt Ketään lasta enkä aikuista lähelleni saati koskemaan itseäni, Keniassa ensimmäisenä päivänä orpokodilla jo tilanne muuttui, kun pieni "poika" tuli ja otti kädestä kiinni ja halusi minun kanssa kävellä johonkin, se hymy, lämpö, hetki hetkessä sai minun antamaan käden käteen pieneen ja niin met kävelimme ja hän aina välillä katsoi minua, ja pyysi ottamaan valokuvan, sisiliskosta, linnusta, kukasta kauniista tai "maitopäniköistä". Myöhemmin selvisi minulle että arpikasvoinen poika olikin Tyär.
Mie en yleensä paljon puhu enkä naureskele tyhjää, jos nyt ei ole aivan käsittämättömän hyvä vitsi jota en ole ennen kuullut (no väsyneenä nauran, ja muulloinkin itselleni ja omia ajatuksiani).
MUTTA tuolla olin uskokaa tai älkää, melkein  koko ajan, ainakin vähän hymyssä suin.

Monet kysyneet minulta oliko siellä kuuma, oli siellä ekaviikolla, sitten kun satoi oli todella kylmä ja illalla ja yöllä oli ikävä omaa sänkyä ja lattialämmityksen tuomaa lämpöä.(siellähän oli talvi)

Ruoka oli siellä hyvää ja jos sanois vielä että syötävää, (ainakin meillä, mitä sitten kun me lähettiin pois, tiedä sitten.)perunat saman makuisia kuin suomessakin mutta isompia, kanaa monesti tarjolla, no oli siellä sitä ugaliakin, se on maissipuuroa.
lihaa (ehkä se oli vuohesta), sekä kalaa. 
suolaa lisäsin mausteeksi.
Silti ruokaa maistui – se todella maistui, yksinkertaisesti ja pehmeästi siltä mitä se on. Hyvältä.  Kiitos.
💔
No koululla minut ja tekemiseni arvosteltiin Kuvaajalähtöisen dokumentoinnin toteuttaminen, mukaan valokuvadokumentoinnista Unelmanaafrikka52018 projektin aikana
jonka laajuus 15osp. 
ne sain ja vielä KIITETTÄVÄN  3.
👴
Kiitos Teille kaikille jotka olette olleet mukanani Afrikassa ja siellä kaukana Keniassa, (Ajatuksissanne ainakin)
Olitte kaikki minulle Hyvin tärkeä tukijoukko, joka kannusti minua silloinkin eteenpäin, kun oli SE heikko hetki, että tuntui että maailma kaatuu päälle, kun mikään ei onnistu, eikä mene lähellekhään niinkuin itse vähänkhään haluais menevän ( No, 11, Hyvin itsenäistä, lujaluonteista, päättäväistä, valoisaa, innostavaa, diplomaattista, energista, itsevarmaa ja rohkeaa joilla vielä on sana hallussa,    Tyärtä. Aatelkaapa ite,  lähtisittekö matkaan dokumentti valokuvaajaksi) Mie lähtisin uudesti vaikka heti.
  Kiitos.
Viimeisenä "rutistuksena" Lisäilen kuvia sitä mukaan kun niitä katselen itsekkin, (Elän joka kerta reissun uudesti kun avaan kuvatiedostot, kuulen ajatuksissani puheet, naurut, pyynnöt, oudon kielen sirkkojen laulun, kotkan kiljaisun, oudonlinnun v-mäisen äänen, tuoksut, lämmön,,,, Tyttöjen kertomuksen kuinka kehitysvammaisia  kohdeltiin todella huonosti, Törkeästi, JA heidän itkunsekaiset tyhjät katseet kun he kertoivat siittä meille ja yrittivät itsekkin käsittää sitä, onnistumatta silloin.,,,,Oli sitä mäiskimistä orpokodillakin, läheisyyden, maastoauton töyssyt, lasten katseet,,, ja eritoten sen, pääni sisällä kiehuu, "en ole entiseni syvältä sisältäni".)

Tehen kuvakirjaa matkakumppaneille muistoksi koko ajan.

TUNNE ,    kun ajattelet että niskassasi on ISO Hämähäkki, kun kutittaa ja et uskalla liikkua
Nostat kameran ja otat varovasti kuvan, takaasi kuuluu mahdottoman ihanaa naurua ja lasten ääntä
Naurua ja kiherrystä, yllättivät minut kyykystä. (kuva).

Leijona

leijona  löytyi joka on onnistunut poseerauksessa paremmin  (siis minun kuvien kätköistä)

tiistai 5. kesäkuuta 2018

MVI 5634 Safarilta näköalapaikalle (Mikindu observation point, 1474m /merenpinnasta)

MVI 3838 Unelmanaafrikka5, oli ruuan tekemisessä apuna orpokodin lapsille

MVI 3834 Unelmanaafrikka5, oli ruuan tekemisessä apuna orpokodin lapsille

MVI 5749 Ei heti löytänyt kuvaaja kohdetta lehvistöstä

MVI 1284 safarilla yksi norsu innostui mutta eipä hätää

MVI 1280 safarilta

MVI 1856 samalla filmillä myös näkyy pikaisesti matkasauralaiseni

MVI 1855 Kiraffeja



MVI 1475 strutseja

MVI 1341 Leijonaperhe syömässä

MVI 1290 Norsuja

MVI 2686 Kip Keinon koululla

MVI 2685 Kip Keinon koululla

MVI 2676 Kip Keinon koululla

MVI 2806 Kip Keinon koululla

MVI 2805 Kip Keinon koululla

MVI 2804 Kip Keinon koululla

MVI 2802 Kip Keinon koululla (eskari)

MVI 2801 Kip Keinon koululla (eskari)

MVI 2801 Kip Keinon, pienimpiä lapsia

MVI 2913 Lippu Liehuu salossa, on juhlan aika

MVI 2914 Räppiä Kip Keinon koululla

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Narok County. Mara Triangle


Kävimme myös opastetulla retkellä jossa opas (aseistettu sotilas/vartija) johdatti meitä pientä joukkoa Narok County maisemissa Mara Triangle ; ssa  jossa Jossa oli Hippoja (virtahepoja). tosin heti sillalta näimme jo perheen uimassa
Näitäkään kuvia en ole kerennyt käsitellä tarkemmaksi, mutta toivottavasti näkyy kuitenkin, olen kuvannut tämän 600mm, silmällä katsoessa niitä luuli kallioiksi.
Toki joen vartta kävellessä polttavassa kuumuudessa, näimme myös hieman lähempää hippoja jotka olivat touhuamassa aikuisten hippojen leikkejä

perhe uiskenteli voimakkaan virran pyörteissä meistä välittämättä

Olivathan ne kaukana, mutta onneksi löytyi
Neljä tuntia näitä kuvia (siis blogia tälle aamulle) olen ladannut koneelle ja nyt ne lähtee Teille ihasteltavaksi.  Jatkan päivitystä huomenna koululla nopeammilla koneilla. Ja onhan tänne jo mukavasti kertynyt kuvia ja lisää tulee.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Unelmana Afrikka ja Lewa Children's home kiittää kaikkia tavaroita lahjoittaneita! Osa tavaroista menee edelleen jakeluun köyhille perheille... Samoin kiitämme Teitä Kaikkia, jotka rahallisesti tai muuten autoitte Meitä toteuttamaan unelmamme toteutumisessa.        Erityisesti Iso Kiitos 
Ammattiopisto Lappialle.
(Ammattiopisto Lappialle)

Saavuimme Kemin kentälle kaikki Terveinä 24.05.2018, klo.01.15, mutta väsyneinä.  💘KIITOS 💘
KIITOS!
Lewa Children's home ruokailutilasta kuva

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

26.05.2018

Lisäilen kuvia tänne pienellä viiveellä, koska en voinut Keniassa tehdä sitä, kuvia otin noin 14.000kpl ja ääni ja kuvallisia filmejäkin on satoja. (kouluni kestää Juhannukselle, joten ainakin siihen asti odotettavissa lisäyksiä.)



Hei,  
Olemme Ammattiopisto Lappian hyvinvointi- ja kulttuurialan opiskelijoita. Joista minä kirjoittaja, olen kulttuurialan opiskelija, Kuvallisessa ilmaisussa.. 

Opintokokonaisuuteen liittyen teemme opinto-/avustus-/kulttuurimatkan Keniaan toukokuussa 2018. 
2.5.-18. Lähdemme Kemistä liikkeelle.

2.5.
Kemi-Helsinki
3.5.
Helsinki  - Kilimanjaro
4.5.
Arusha – Namanga - Masai Mara
5.5.
Masai Mara
6.5.
Masai Mara - Eldoret (Lewa children´s home)
7.5.
Lewa children’s home
8.5.
Lewa children’s home
9.5.
Lewa children’s home
10.5.
Lewa children’s home
11.5.
Lewa children’s home
12.5
Lewa children’s home
13.5.
Lewa children’s home
14.5.
Lewa children’s home
15.5.
Lewa children’s home
16.5
Lewa children’s home
17.5.
Eldoret-Lake Naivasha
18.5.
Lake Nakuru – Lake Naivasha
19.5.
Lake Naivasha - Moshi
20.5.
Moshi
21.5.
Moshi
22.5.
Kilimanjaro flight to Finland (departure in evening)
23.5.
Helsinki - Kemi